torstai 27. helmikuuta 2014

Lomalla


Olen niin lomalla. Viikko on mennyt tähän mennessä nopeasti, on käyty Ikeassa, Marimekon tehtaanmyymälässä, sisäleikkipuistossa ja taidenäyttelyssä samalla, kun isommat lapset menivät lasten taidepajaan. On leivottu pullaa, paistettu vohveleita, syöty kebabia ja karkkia ainakin vuoden tarpeiksi.

On vietetty leffailtaa ja kuopuksen kanssa Putousvalvojaisia, kun isommat lapset olivat kumpikin omissa reissuissaan. Olen nukkunut päikkäreitä ja tehnyt pitkiä lenkkejä koirien kanssa. Urakoin Supernaturalin kahdeksannen tuotantokauden ja Dowton Abbeyn kolmannen tuotantokauden samalla kun olen neulonut sukkia ja kauluria. Olen rentoutunut.

Onneksi on vielä lomaa jäljellä pitkän viikonlopun verran! Haluaisin ehtiä vielä nukkua lisää päikkäreitä ja tehdä kirpparikierroksen. Mikäli kivoilta jutuilta jää aikaa, voin harkita sitä lomaviikolle budjetoimaani vaatekaapin siivousta ja verhojen ompelua, mutta eipä niillä ole niin väliä..

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Nostalgiaa


Oi ollapa taas nuori!

Arto Muna vie suoraan vuosituhannen vaihteeseen, opiskelijabileisiin, kesään.. Aikaan kun aurinko paistoi aina ja elämä oli ihanaa. Ei sillä että nykyinen tilanne olisi mitenkään tuota aikaa huonompi, mutta välillä tekee hyvää palata muistoihin :)

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kukkuu!


Hengissä ollaan, vaikka bloggaustahti onkin (taas) hiipunut. Elämä tulee harrastusten tielle. Olen tehnyt pari koulutusreissua Helsinkiin, käynyt pulkkamäessä, neulonut, katsonut Supernaturalin kaksi viimeisintä tuotantokautta, leiponut, syönyt. Niin ja käynyt töissä. Kummasti aika kuluu, kun töistä pääsee kotiin vasta puoli kuuden maissa.

Mutta nyt on loma :)