perjantai 23. toukokuuta 2014

Kirpeää sitruunaa

 
Täällä on ollut koko viikon +30 astetta. Nuorimmainen on kärsinyt laryngiitista, eikä se ole kiva tauti näillä helteillä. Sitruunahan on kirpeää, ja siitä se ajatus sitten lähti..
 
 


Ranskalainen sitruunapiirakka

Täyte:
2 sitruunaa (eli reilu 1 dl mehua ja n. 2½ tl hienoksi raastettua sitruunankuorta)
4 kananmunaa
2 dl sokeria (185g)
1 1/4 dl kuohukermaa
ripaus suolaa

Pohja:
110g kylmää voita kuutioina
2 1/3 dl vehnäjauhoja
1 1/5 dl tomusokeria
ripaus suolaa

Tee ensin täyte. Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuori hienoksi (huom! vain uloin keltainen osa). Purista mehu. Sekoita kananmunat ja sokeri nopeasti vispilällä tasaiseksi, älä vatkaa! Lisää kerma, suola ja sitruunan kuori ja mehu ja sekoita nopeasti. Laita täyte jääkaappiin noin tunniksi lepäämään.
 
Tee pohja sillä aikaa kun täyte lepää jääkaapissa. Kuutioi kylmä voi ja laita yleiskoneeseen muiden pohjan ainesten kanssa. Sekoita kunnes taikinasta alkaa muodostua pallo. Ota pois koneesta ja muotoile käsin litteäksi lätyksi. Nosta taikina vuokaan ja levitä käsin vuoan reunoille ja pohjalle. Laita pohja jääkaappiin 15 minuutiksi. Laita uuni lämpenemään 175 C asteeseen.
 
Ota pohja jääkaapista ja pistele siihen haarukalla muutama reikä. Pohjan päälle kannattaa laittaa leivinpaperinpalanen ja painoksi esim. keittämätöntä riisiä. Esipaista pohjaa n. 15 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä hetken. Alenna uunin lämpötila 150 C asteeseen.
 
Kaada täyte siivilän läpi haalean esipaistetun pohjan päälle. Nosta piirakka varovasti uunin keskitasolle ja paista 25-30 minuuttia, kunnes täyte on juuri ja juuri hyytynyt. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja laita sitten jääkaappiin muutamaksi tunniksi. 

Alkuperäinen ohje täältä.


Kirpeä makunautinto ja aistien viilentyminen on taattu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti