tiistai 6. tammikuuta 2015

- 16 astetta




Aamulla oli -20 astetta, päivällä muutaman asteen vähemmän. Lykkäsin viimeiseen asti koiran lenkittämistä, mutta päädyimme kuitenkin aurinkoiseen aikaan ulos. Kotiin tultua päättelin äkkiä kaulurin langanpäät ja palasin ulos kuvaamaan. Liian myöhäistä, aurinko oli jo ehtinyt laskea ja kuviin sain vain sinisen sävyn.
 
Kaulurin lanka ostettu Herrakunnan Lampaalta, jossa kävin työni puolesta vuosi sitten syksyllä. Asioilla on tapana vähän venyä.. Kaulurin ohjeen löysin jo ennen joulua täältä, mutta itse neulomiseen pääsin vasta uutena vuotena. Ihanaa, rouheaa, lanoliinista lankaa ja käytännöllinen malli, jossa yläresorin voi kääntää kaulaa vasten ja saada näin tuplalämmityksen. Tykkään!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Lomalla..


Minä ja karvainen kaveri. Kiireettömät aamut, yökkärissä sohvalla. Vielä yksi aamu ennen töihinpaluuta.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Joululomaa





Pidin lomaa vasta uudelta vuodelta, vielä olisi pari päivää ennen töihinpaluuta. Olemme shoppailleet lasten kanssa (pukille kiitos lahjakorteista! Naiset tuntuvat olevan minuakin kovempia shoppailijoita), syöneet hyvin, käyneet rakkaiden ihmisten luona ja olemme onnistuneet heittämään vuorokausirytmin koko sakilla ihan sekaisin. 

Jouluaatto oli lasten mielestä paras ikinä ja kaupungin uuden vuoden lasten ilotulitus oli huippuelämys. Oikein hyvä joulu!



Pitsapohja


Blogi on viettänyt hiljaiseloa, koska elämä.. Välillä on ollut kamera hukassa, välillä bloggausmojo. Välillä on ollut niin kiire, ettei töiden jälkeen ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin pakolliset kotihommat ja kaatua sänkyyn.

Syksyllä ehdin kuitenkin lainata kirjastosta Jenni Häyrisen Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa-kirjan, josta tarttui mukaan tämä mainio resepti.

Pitsapohja

300 gr turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
vehnäjauhoja alustamiseen

Sekoita. Kauli pellille, päälle tomaattikastiketta, mieluisia täytteitä (yleensä sitä, mitä kaapista löytyy, kuvassa olevassa pitsassa on pepperoniviipaleita) ja juustoraastetta. Päälle vielä pitsamaustetta oreganon virkaa toimittamaan ja paista pitsa 225 asteessa noin vartti. Tämän parempaa ja helpompaa pohjaa ei olekaan!

lauantai 3. tammikuuta 2015

Lapasia




Joululahjaksi valmistui shelttilapaset. Näissä yhdistyi monta asiaa, joista en niin ole välittänyt. Lapaset, kirjoneule ja ohut lanka. Vihaan lapasten tekoa, koska peukalo on muka niin työläs. Ohuesta langasta neuloessa menee aikaa ihan tuhottomasti, eikä valmista tunnu tulevan koskaan. Ja se kirjoneule.. Niin hidasta ja tuskastuttavaa! Näitä neuloessa lensi ärräpää jos toinenkin.

Mutta katsokaa nyt näitä! Täydelliset! Eikä se nyt loppujen lopuksi niin tuskaa ollut. Koska tämä työ sujui kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvin, on puikoilla jo uudet kirjoneulelapaset. Mies tosin totesi sarkastisesti, että kyllä se näytti olevan niin mukavaa se shelttilapasten teko..